Info

Mikä on Ironic Storm?

Lähivuosina mitä todennäköisimmin elokuvamaailman suurten joukkoon nouseva Turusta lähtöisin oleva porukka. Suurin ja tähän asti ainut aikaansaannoksemme on jo legendaariseen maineeseen omissa mielissämme noussut eeppinen komediaa, suurta draamaa ja vavisuttavaa toimintaa huolella yhdistelevä The Martix Project-jatkumo. Trilogiaksi nousseen saagamme viimeinen osa saatiin päätökseen 2005.

Ykkösosan, Ultimate Nanotech of Dimensions - Valuva Kuolema, perusteellisesti suunniteltuihin kuvauksiin kulutettiin aikaa noin 2 vuotta ja tekele pääsi ihmisten ilmoille viimein vuonna 2002.
Kakkososa, Silent Threat - Metsästyskausi, hoitui kuvausten osalta nopeasti, mutta kompensoidaksemme tilannetta haudoimme valmista tekelettä yli puoli vuotta odotellessamme DVD:lle siirtoa…

Trilogian viimeistellyt kolmososa, nimeltään The Martix Project 3 : The Reckoning - Muumioiden Yö valmistui lopullisesti keväällä 2005. Vaikka kuvaukset saatiinkin valmiiksi melko nopeassa tahdissa, meni elokuvan leikkaamisessa ja DVD:lle siirrossa hulppeasti aikaa. Muuta Ironic Stormin mainittavaa tuotantoa on jo kaksiosaiseksi ehtinyt kokkiohjelmamme Ville Syö Ihmisiä.

Tällä hetkellä IRS hautoo suunnitelmia seuraavasta isosta tekeleestään joka kulkee työnimellä Se Rengas. Lisäksi editointivaiheeseen on päässyt Ironicin vapaapainiparodia Uppercut!.

KETKÄ OVAT VASTUUSSA TÄSTÄ ROSKASTA?!

Me…

Kai Kolima
Jussi Kantonen
Kimmo Rostedt
Jussi Mäkitalo
Samuli Uotila
Janne Argillander
Toni Mattsson
Kari Varpula
Timo Pasanen

Sekä satunnaiset vierailijat

Ossi Kaila
Raymond
Jami Nieminen
Timo Mäkitalo

Kaikista ei satu olemaan virallista kuvaa, mutta nimet ovat sentään tiedossa.
Kuvat tulevat sitten kun ne vaivaudutaan sivuille laittamaan.

Kai Kolima ( Ironicin organisaattori & motivaatiokonsultti)

KaiuKai on Ironicssa kunnostautunut niin käsikirjoittamisessa ja näyttelemisessä kuin yhteishengen luomisessakin. Muut yrittävät luoda hyvän tunnelman positiivisuudella ja iloisilla asioilla, mutta Kaiu ei usko näihin metodeihin.

Kuvauspaikoilla hän keskittyy solvauksiin ja valittamiseen. Koska muut saavat näin jatkuvasti tietää mikä on vialla, asiat korjataan ja laatu paranee. Siis teoriassa.

Jonkinlaisen vampyyrifiksaation mies omaa, Vampire the Masquerade: Sapattisota-julisteita loistaa asunnon vessan seinälläkin. Haasteita Kaiun maailmaan luo myös verenimijöiden hirmuisen, mustan, synkän, ahdistavan ja pimeän maailman saloihin keskittyvä korttipeli.

Kaiken tämän lisäksi Kaiu toimii Ironicin epävirallisena puvustovastaajana. Kun ryhdytään kuvaamaan, ensimmäisenä pengotaan perusteellisesti Kaiun vaatekomerot. Usein niin perusteellisesti ettei herralle itselleen jää edes takkia, kun kaikki on viety kuvauspaikalle.

Jussi Kantonen (Ironic Stormin tuotantovastaava)

Jussi Jussi tunnetaan nopeasta internet-yhteydestään ja Ironic Stormin projektien tuotantokoneistosta, joka käynnistyy muttei koskaan saavuta minkäänlaista hyödyllistä tai järjellistä lopputulosta.

Mitä Jussi ei omista, sen hän lainaa. Tämän ovat saaneet kokea pelikonsolit, kirjat, dvd-levyt, pelit, videokasetit yms. sekalainen omaisuus. Ainoat vimmasta tähän asti selvinneet ovat ei-region 2 DVD:t (Euroopan ulkopuolelta hankitut siis) joita Jussin DVD-soitin ei osaa toistella. Tulevaisuuden uhkakuvana tämäkin asia saattaa joskus muuttua.

Kuvauspaikoilla Jussi kunnostautuu näyttelyn ohella myös kameran takana ja on kuvannut suurehkon osan Martix 2:sta sekä leijonanosan Martix 3:sta ja Ironicin muusta tuotannosta.

Huomioitavaa on se, että hän pilaa suunnilleen vähiten kohtauksia koko porukasta. Liekö tämä sitä niin sanottua ammattitaitoa vaiko puhdasta tuuria?

Kimmo Rostedt (Mr. Mastermind & figurehead of Ironic Storm)

KimmoKun Kimmo saa visioita, ei häntä pidättele mikään paitsi Ironic Stormin resurssit ja henkilökunnan osaamattomuus/saamattomuus.

Ohjannut kaikki tähänastiset produktiot, käsikirjoittanut valtaosan kaikesta ja myöskin hoitanut mittavat post-production operaatiot.

Obsessiona kaikki japanilaiseen kulttuuriin liittyvä ja Steven Seagalin & Chuck Norrisin huippuelokuvat joista Kimmo ammentaa inspiraatiota Ironicin elokuviin…

Kimmon löytää useimmiten kuvauspaikalta sukimasta tyylikästä leukapartaansa, tuskailemassa kuvauslistan kanssa ja miettimässä seuraavaa taiteellista kompromissia.

 

 

Janne Argillander

Janne Janne on IRS totisin ja samalla musikaalisin henkilö. Jannen tiedetään olevan varsinainen welho tietokoneiden kanssa - yhdessä Kimmon kanssa Janne vastaakin Ironic Stormin kotisivujen teknisestä ja graafisesta toteutuksesta.

Kun Janne viimein saadan pressatuksi näyttelemään on lopputuloksena yleensä paljon lähikuvia Jannen naamasta, muuten hänen “imetään ne hymiöt perseeseen” -metodinsa näytellä ovat kuitenkin hyvin tuloksellisia. Paitsi jos kameramies botchaa…

Kohtausten välillä (ja niiden aikana) Janne yleensä kuluttaa aikaansa puuhastelemalla yleishyödyllisten keksintöjen parissa (kuten eri tavaroiden teippaamisessa kuvaajan kenkään) taikka piirtelemällä jotain hyvin terapeuttista. Viime aikoina Jannea on vienyt Suomen armeija (ohi on) ja lisäksi aikaa kuluu musiikin parissa [ Dissect ].

Toni Mattsson (Outoherra ja alamaailman ekspertti)

Mattsson Villi hanuristi ja kanssaihmistensä hämmentäjä. Esiintyy harvoin ja vähissä erissä hyvin merkilisissä rooleissa. Ei myöskään notku ikinä turhaan kuvauslokaatioissa; purkittaa osuutensa nopsaan ja lähtee takaisin sinne mistä ikinä saapuikaan.
Lähes yhtä hyvä tanssija kuin näyttelijä. Oli biisinä kehruuvalssi tai legendaarinen Village Peoplen YMCA, Matsson vetää sanan mukaisesti aina pisteet kotiin…

Trilogiamme ensimmäisessä osassa Toni Mattsson pääsi näyttämään kyntensä ja tanssitaitonsa. Keskimmäisessä osassa hän pääsi näyttämään puukonkäsittelytaitonsa. Sen jälkeen häntä ei päästettykään enää kameran eteen ja hän sai siirron logistiikkaosastolle.

Nyt hiljakkoin on tullut yleiseen tietoisuuteen että hän osaa soittaa haitaria. Tai hanuria… Tai harmonikkaa… Ihan sama. Jokin näistä kolmesta, ja hän pääsi jälleen näyttämään kykynsä huikean trilogiamme luultavasti viimeisessä osassa.

Odottakaa jännittyneinä.

Kari Varpula

Cage on IRS vastaus Steven Seagalin faneille. Jos Steven on uskomaton aikidossa, niin Cagen mieltä myllertävä erikoiskyky on luonnontieteiden taitaminen. Muuten Cage ja Seagal ovat kuin kaksi marjaa.

Myös yksi Ironic Stormin luottokuskeista, jos kuvaammme ulkomailla, hyvällä todennäköisyydella Cage on kuskannut meidät sinne ja/tai “lainannut” meille autoaan. Lisäksi Cage on aina ilahduttavan yksimielinen ohjaajan kanssa, liekö tämä sitten johtuvan herran vähäeleisyydestä vai muita IRS membereitä numeraalisemmasta maailman katsomuksesta.

Lisäksi merkittävää on mainita että Kake on Ironicin väestä (Mattssonin ohella) myös kuvauksissa kaikkein asiallisin. Muiden tuhlatessa aikaa kuvauspaikalla selittämättömiin turhuuksiin, odottaa Cage kärsivällisesti lukuisia hetkiä kohtausten alkua.

Ossi Kaila ( Ironic Stormin stunt-koordinaattori)

OssiOssi on vastuussa huimapäisimmistä tempauksista joita tarvittiin M2:n toteutuksessa. Ossin päätä ei liikoja palele, vaikka tehtävänä olisi kaatua ihka aidon Rambo-puukon päälle tai koordinoida massíivinen taistelukohtaus.

Herraa ei tosin ole mitään liikaa nähty valkokangaalla johtuen miekkosen roimasta pituudesta. Ossin on päätä pitempi kaikkia IR-Stormin jäseniä (lue: julmetun pitkä), jotenka kuvakulmien kanssa tulee väistämättä pienoisia ongelmia.

Lisäksi Ossi on verraton tavaroiden kannattelija ja kantaja. Hän myös omaa verrattoman staminan jolla kestetään pitkäksi venyviä kuvaus sessioita arktisissa olosuhteissa.

 

 

 

Jussi Mäkitalo (Ironicin luottonäyttelijä ja improvisaation lordi)

Jussi Jussin sisäinen näyttelijä lähtee hieman kankeasti liikkeelle, mutta kun tarvittava Inertia on saavutettu, ei Jussia enää pysäytä edes Kimmo tai kameran sammuminen.

Ehdottomiin bravuureihin kuuluvat hilpeät kokkiohjelman juontaja-Sami ja Mr. Gameshow-host hahmot. Tehtyään vuoden verran Työtä jolla on tarkoitus™ (ja päästyään siellä jopa reserviupseerikouluun asti), on Jussi jälleen palannut Ironicin vakiokokoonpanoon.

Villit huhut Jussin aikeista muuttaa Helsingin osoittautuivat tosiksi kun Jussi siirtyi Espooseen vahvistamaan Otaniemen teknillistä propellihattulegioonaa. Näin ollen Jussista on tullut harvinainen näky valkokankaalla. Ei silti syytä huoleen, saadessamme tietoa Jussin visiiteistä Turun suunnalle saatamme hyvinkin huijata hänet paikalle mikäli aikaa ja sopiva projekti löytyy.

Samuli Uotila (Usein hyvin eriskummallinen pikkumies)

Samuli Samuli on Ironicin luotetuin luonnenäyttelijä. Kukaan ei näyttele epätavallisia/täysin hulluja/muuten vaan kummallisia henkilöhahmoja niin uskottavasti kuin hän. Tästä herääkin karmiva kysymys: näytteleekö hän edes vaan onko Samuli vain täysin oma itsensä? Toivottavasti emme saa koskaan tietää vastausta.

Pienen kokonsa vuoksi Samulia käytetään kohtauksissa joissa jonkun pitää sulloutua mahdollisimman pieneen tilaan. Martix 1:en kuvauksissa olisimme pistäneet hänet jopa jääkaappiin, ellei se olisi haissut niin törkeän pahalle (jouduimme siis tyytymään trikkikuvaan).

Samulin epäonni jatkuu vaatevalinnoissa. Kaikkein omituisimmat asut lykätään hänelle liikoja kyselemättä ja tämä alistunut pikkumies pukeutuu niihin vahvasti ihmetellen. Esimerkkeinä kummista asuista voidaan mainita Menninkäisen pelottava trikooasu, kokopunainen ninja-asu ja avaruushirviöpuku.

Timo Pasanen

PasanenMartix 2:sta lähtien ahkerasti kuvauspaikoilla mukana ollut Timo suoritti kunnianhimoisen ja kunniakkaan roolinsa niin vakuuttavasti että palkitsimme/rankaisimme miestä vielä isommalla roolilla Martix 3:ssa. Tuloksen ollessa tälläkin kertaa siedettävää ellei jopa perin kelvollista, kaavailemme miehelle osaa myös seuraavassa isossa projektissamme.

Syy siihen että The Pasanen roikkuu usein mukanamme on että hän haluaa rahaa siitä, ettei pilaisi kohtauksiamme. Senttiäkään emme ole hänelle maksaneet ja kelvottomia bloopereita on siksi lukemattomia.

Timosta emme pääse eroon monessa tulevaisuuden projektissakaan, siitä voitte olla varma.

 

 

 

The Raymond (Actor Extraordinaire)

RayUusin ja kiiltävin lisäys Ironicin värikkääseen poppooseen. Shanghaijattiin / huijattiin / lahjottiin esiintymään Ironicin uusissa tuotannoissa.

Asioista perillä olevat tahot kertovat Raymondin olevan iso tekijä Turun ja ehkä koko Suomen vampuuri-skenessä.
Pukeutuu harmaaseen, takoo miekkoja ja kylvää kauhua missä ikinä kulkeekaan.

Raymond pääsi toden teolla näyttämään kyntensä Martix 3:ssa ja jatkoi hyvää työtään Uppercutissa. Jos vain mahdollista, tulemme hyödyntämään Raymondia jatkossakin Ironicin tulevissa tuotannoissa.

 

Jami Nieminen

Jami Suunnaton harvinaisuus Ironicin leffoissa; esiintynyt vain vilaukselta japanilaisessa pelishowssamme. Vaikka kohtaus oli lyhykäinen niin se oli ehtaa ja täyttä Jamia.

 

 

 

 

 

Timo Mäkitalo

TimoJussi Mäkitalon varhaisempi versio, joka kuitenkin on näyttelemisen suhteen pikkuveljensä jäljillä; armoton metodinäyttelijä. Timo kyvyistä saatiin pienoista esimakua jo M2 vaativassa “ojentava käsi” -kohtauksessa, mutta varsinaisesti hänen kykynsä puhkesivat kukkaan Heikoin penkki visailua purkittaessa: improvisoi hahmostaan paljon käsikirjoitusta mielenkiintoisemman koko ryhmän hämmästykseksi.

Jopa tosi faneille Timon ja Jussin erottaminen tuottaa joskus ongelmia, mutta IR-Stormin tuotantoryhmä on kehittänyt yksinkertaisen nyrkkisäännön: “Timolla on pitkät hiukset ilman geeliä. Jussilla on lyhyet hiukset geelillä muotoiltuna.”

Veljensä tavoin myös Timon saatavuus projekteihin on oleellisesti heikentynyt johtuen opiskelusta Turun ulkopuolella. Hipein, vaihtoehtoisin ja ehdottomasti pitkätukkaisin meistä!